Keitä olemme?

Mamma

Eli minä, Essi, olen kaksikymppinen naikkosen alku Kotkanseudulta ja minut voi löytää Eläinsuojelun löytöeläintalolta hääräämästä eläinten parissa. Olen omistanut melkein aina koiran, mutta ensimmäisen oikeasti ainoastaan itse omistamani koiran, Puten, otin täytettyäni 18-vuotta tuossa pari vuotta sitten. Olen omistanut menneisyydssäni kavioeläimiäkin, eestinhevosen ja suomenhevosen, mutta tällähetkellä minulla on ainoastaan minishetlanninponi nimeltä Pentti, joka on teuraskuormasta Hollannista suomeen tuotu ja ostin sen sitten maahantuojalta. Omistin vielä pari-kolme kuukautta sitten vielä yhden sekarotuisen koiran, 4-5kk vanhan Hemin, joka tuli minulle ystävältäni kokeiluun/väliaikaiseen sijoitukseen kunnes löydän uuden hyvän kodin sille, täll hetkellä äänekäs pikku poika asuukin maalla uudessa hyvässä kodissaan. Sitten tulin siihen tulokseen että otan itselleni ihan pienen pennun josta saan sitten kouluttamalla ihan oman mieleisen, mutta en osannut päättää rotua. Katselin 3 kuukautta apulan ilmoituksia ja otin selvää eriroduista ja miten ne sopisivat tarpeisiini. No mikään ei oikein iskenyt ja jos iski, niin pentueet olivat lapissa tai maksoivat omaisuuden. Päädyin sitten ottamaan Demon sen ulkomuodon ja vanhempien takia tutulta kasvattajalta, mutta Demosta lisää alempana :)




Sielun Aarre Agat 

Elikkäs tutummin Putte on 8-vuotias ranskanbulldoggiuros. Putte on tullut minulle muutaman mutkan kautta. Kaverini tarjosi ohimennen ruokapöydässä minulle koiraa tai että etsisinkö kodin. Kyseisen kaverin äiti oli kuollut ja hänen isällään ei ollut aikaa hoitaa Puttea. Olen aina pitänyt erilaisista bulldogeista ja etenkin ranskiksista kuten tämäkin tapaus. Putte muutti meille muutaman päivän päästä ja onkin asunut luonani jo melkein 3-vuotta. Puten kanssa ollaa koirakoulussa käyty vaikkakin jääräpäinen Putte nyt ei paljon ole kiinnostunut oppimaan uutta. Ranskikseksi poitsu on tosi noyrä ja kuunteleekin mitä sille sanoo, temppuja ja perustottelevaisuuttakin Putte osaa.




Demon 

Demon on minulle siis 7-viikkoisena saapunut (synt. 11.05.2011) koirasusipoika. Demossa on siis noin 35% sutta ja lisäksi huskyä, malamuuttia, valkoistapaimenkoiraa ja saksanpaimenkoiraa. Demokin on vähän extempore minulle tullut, elikkäs Käytiin katsomassa pari kolmeviikkoisia Haidyn ja Brownien pentuja, ja rakastuin 'Vajakkiin' eli pentueen muita pentuja puolet pienempään knikkihäntäiseen urospentuun, joka oli todella reipas ja atiivinen. Tässä vaiheessa penntuasia jäi hautumaan ja  Demon kasvattaja tarjosi minulle paria palautunutta kasvattiaan, joita en huolinut, mutta halusin katsomaan jo luovutusikäistä 'vajakkipentua' ja samalla reissulla mmietin pänipuhki ja loppujenlopuksi saavuin kotiin pieni poika kainalossa. Demo on oikein reipas ja nousee öisin sängystä ja menee lattialle lehtien päälle pissalle,  viisas vauveli. Demosta on myös kiva lennätellä ankanpoikasia ja isoja ankkoja sekä hanhia.